Vajaan kuukauden päästä on muutto edessä, jee! Pääsen muuttamaan lähes tuplasti suurempaan asuntoon, ja lisäksi siinä on sauna ja ihan loistavat lenkkimaastot lähellä. Nykyinen asuntonikin täällä aivan keskustassa on aivan ihana, mutta järkisyistä päädyin muuttamaan. Nimittäin tuleva työpaikkani ei sijaitse keskustassa, vaan naapurikunnassa. Ja koska inhoan liian aikaisia aamuherätyksiä, niin päädyin muuttamaan vähän "sivummalle". Työmatka lyhenee nyt ainakin puolella. Lisäksi tuo sauna ja ihanat lenkkimaastot ovat ihan supersuuri plussa! Eikä siitäkään kieltämättä ole haittaa, että asunto on aivan uusi ja paljon nykyistäni suurempi:)

Innokkaana olen jo pakkaillut muutaman laatikon, sillä tiedän, että loppukuusta on melko kiire kaikkien tentti- ja muiden hässäköiden vuoksi. Astioita pakkaillessani aloin kaivata vähän piristystä astiastooni.

Kuusi vuotta sitten, kun kirjoitin ylioppilaaksi ja oma asunto alkoi pyöriä mielessä, piti päättää se oma tuleva astiasto. Silloin oli tuoreena merkkinä tuo Iittalan KoKo, joka miellytti silmääni. Lisäksi siinä oli ihanan raikkaan sävyt. Niinpä astiastokseni päätyi KoKo. Ensimmäisen oman asuntoni kaapit täyttyivät vaaleanvihreällä, sinisellä ja ruskealla.


Parin vuoden jälkeen muutin hieman suurempaan asuntoon, ja koska keittiössäkin oli enemmän kaappitilaa, niin täydensin varastojani hieman valkoisella. Silloin vähän harmittelin, että astiakaappini sisältö oli niin värikästä. Olisin halunnut  k a i k k i  valkoisena. En kuitenkaan lähtenyt tätä haavetta toteuttamaan, sillä astiat ovat kuitenkin melko kalliita.

Nyt olenkin siis lähes kuusi vuotta pärjäillyt näillä astioilla. Välillä on tuntunut, että puurolautasia on liian vähän tai teekupit liian pieniä, mutta oikeastaan astioita on kuitenkin ollut aivan riittävästi. Nyt olen jälleen tyytyväinen siihen, että astiani ovat värikkäitä, sillä niiden avulla saa mukavan pirteitä kattauksia tehtyä. Ja suurena teen ystävänä on kiva, kun teekuppien värit vaihtelevat joka ilta:)



Uusimman lisäykseni astiastooni tein alkuvuodesta, kun huomasin, että teekupeista on tullut uusi koko: 0,5 litrainen kuppi! Oli pakko saada heti tällainen jättikuppi omaksi, ja Iittalan kaupassa varmaan tunnin pyörittyäni mukaani tarttui kaksi vaaleanpunaista puolen litran kuppia. Värivalinnan tekeminen oli suuren työn ja tuskan takana, sillä vaaleanpunaista minulle ei ole aiemmin ollut (ja se onkin itseasiassa uutuusväri), ja jo aiemminkin minulla on ollut paljon eri värejä. Olen kuitenkin ollut ihan supertyytyväinen tuohon valintaan! Ja teenjuonti on myös kivempaa, kun saa kerralla litkittyä enemmän, eikä tarvitse koko ajan juosta vedenkeittimellä;)



No, muuton jälkeen voisin hieman siis täydentää astiastoani. Ainakin pari tuollaista suurta, vaaleanpunaista kuppia on tilauslistalla. Lisäksi olen jo pidempään haaveillut noista pienistä xs-kulhoista. Olisin halunnut sellaiset vaaleanpunaisena (se on nyt selkeästi uusin suosikkivärinä), mutta harmikseni niitä ei tehdä sen värisinä. Joten ehkä perinteinen valkoinen saattaisi olla valintani. Lisäksi tarvitsisin muutaman uuden leipälautasen (vati M), joita minulla on tällä hetkellä vaaleansinisinä. Voi olla, että hankin kuitenkin nuo uudet valkoisina. Samoin puurokulhoja (kulho S) tarvitsisin lisää. Niitä on minulle tällä hetkellä 4 vihreää (jonka värisiä ei nähtävästi enää tehdäkään) ja 2 valkoista. Kovasti houkuttelisi nuo kulhot vaaleanpunaisina, mutta järkevintä olisi varmasti ostaa valkoisia, niin saisin täydennettyä tuota valkoista sarjaa...

(kuvat: www.iittala.fi)